operaatio piuhoja päähän

Eli tosiaan olen sairastanu nyt n.11- vuotta epilepsiaa, olin siis 8.v kun sain ensimmäisen kouristuskohtauksen. Sen jälkeen saanut useemman kohtauksen ja jossain vaiheessa kuulemma on ollut vaikee hoitotilanne, koska pahimmillaan niitä kohtauksia tuli ilman mitään syytä. Olen ollut ties missä testeissä näitten vuosien aikana, olen ollut piikki kammoinen ja mua on tökitty aina puolenvuoden välein verikokeissa, mulla on ahtaanpaikankammo ja mut ollaan pistetty 4 kertaa mangeettikuvaus putkeen, mulla on erilaisia epilepsian aiheuttamia oppimisvaikeuksia jonka takia ravannut koulupsykologin testeissä ja jopa muisti kuntoutuksessa. 

Tähän mennessä kuitenkin jännitävintä on ollut se kun sairaudestani kerrottiin yhteisesti koko luokalle, pelkäsin niin kovin mitä musta sen jälkeen ajateltais, lapset on kuitenkin siitä ihania että ei olla niin kauhean ennakkoluulosia, eniten ennakkokäsityksiä oli aikuisilla joille vieläkin joudun selittämään että, kyllä minä voin elää täysin omillani, kyllä minulla on ajokortti, kyllä voin tehdä vuorotyötä, kyllä voin joskus ottaa alkoholia, voin valvoa myöhään, voin käydä elokuvissa, voin katsoa telkkaria ja ehkä se tärkein; epilepsia ei ole minun nimeni, joten turha ruveta määrittelemään mua mihinkään "normaali/epänormaali"-lokeroon, ennen kun tutustut. 

Mutta murrosiässä oli vaikeeta. Kävin jatkuvaa pään sisäistä tappelua siitä kuinka oon outo, eikä kukaan huolis itelleen epilepsiaa sairastavaa tyttöystävää, enkä voinu vetää typeriä teini kännejä koska oli jatkuva lääkitys, ja olinha mä vielä niin hirveen tyhmäki että jouduin käymään erityisopetuksessa. Nyt jälkikäteen ajateltuna: oon vieläkin omallatavallani outo (eikö me kaikki olla?), olen kihloissa ihanan miehen kanssa, oon melko tyytyväinen etten oo vetäny niitä teinikännejä (luulen että mulla on aika paljon aikaa maistella erilaisia siidereitä nyt) ja luojan kiitos erityisopetuksesta ilman sitä olisin varmaa vielkin ylä asteella. 

Mutta nyt on koittanut se hetki jota oon pitkään odottanut, sain kutsun EEG-tutkimukseen jossa mitataan aivojen toimintaa. Tän testin jälkeen saan tietää onko mun aivojen sähköhäiriö viimeinkin loppunu, ja jos on niin mun lääkitystä aletaan purkamaan. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat pystyyn että mun värinätärinä ajat olis takana päin..... :)))

seuraava luku...

Suuret pohdinnat taas käynnissä. Meille annetaan lapsina selkeät suuntaviitat kuinka elämää eletään eteenpäin, ensin mennään kouluun, sieltä jatko opiskelemaan, hankitaan töitä, muutetaan pois kotoa jne. Tajusin että nyt mulla on ne kaikki "perus edellytykset hyvään tulevaisuuteen". Kävin peruskoulun, menin ammattikouluun, menin kihloihin, muutin omilleni, valmistuin, hankin töitä.....Näinkö menee se ihmiselämän ensimmäinen luku? Kysymys kuuluukin mitä tapahtuu seuraavassa luvassa? Jotenkin sitä ajattelee että vielä tahtoisi vaan heti edetä sille "seuraavalle tasolle" mutta mikä se taso on? Vai kuluuko toinen luku siinä kun tehdään töitä ja hoidetaan tylsiä aikuisten asioita? Pitäisiköhän sitä vaan viettää jonkin aikaa vain töitä tehden ja elää päivä kerrallaan, toisaalta olisin jo hirmuisen utelias ottamaan vastaan uusia seikkailuja, tiedättekö ottaa seuraavan harppauksen tulevaisuuteen, mutta kun ei tiedä että millaisen harppauksen, ja tietysti millaiset kengät siihen harppaukseen tarvitaan.

Tj 1!

Minne se aika katosi, vastahan tein yhteishaun, ei siitä kauaa ole kun olin soveltuvuus kokeessa, vastahan riemuitsin kouluun pääsystä. Sitten tuli se jännittävin hetki tapasin uuden luokkani ja olin myyty <3
Viimeiset kolme vuotta on ollut uskomaton matka, kun miettii mistä sitä lähdettiin liikkeelle ja mihin ollaan päädytty. Tää on ollut tunteiden sekaista aikaa, ollaan oltu innoissaan uudesta, väsyneitä pitkistä päivistä, järkyttyneitä kokeista, naurettu (PALJON), huudettu, suututtu, laulettu, leikitty, pistetty, pedattu, siirretty, tungettu letkuja mystisiin paikkoihin, pesty, vaihdettu vaippoja, syötetty, pesty hampaat, opittu sanat: räveltäminen ja hoilakkeet :) ja vielä pari miljoonaa muuta asiaa. Siltikään ei tunnu vielä täysin valmiilta, miksei ammatillisesta kehityksestä saa ennen ja jälkeen kuvia? :) Torstaina onkin sitte luvassa amisten "prinsessa päivä"

ihmeparantumista odotellessa...

joo-o pääsi tämmöne räkätauti yllättää, nenä on varmaa punasempi tällä hetkel ku hiukset. Jätti paketti nenäliinoja kuuluu jo vakiovarusteisiin, kuumeinen olo on onneks jo helpottanu mutta tarkkaa lämpöö en tiedä, koska mun pinkki kuumemittarini on pettäny mut pahemman kerran (mur). Muutenha tässä ei oo mitää ongelmaa viikonloppu tulos sillo voi levätä, mut riparin alotukseen pitäis mennä taas isostelee. Tiedossa siis hyvin mielenkiintoinen viikonloppu. Rupesin tässä pohtimaan että onko käytöstavat ja ystävällisyys kadonneet jo täysin tältä planeetalta, nimittäin naapurini oli erittäin hämmästynyt kun jäin odottamaan häntä hissillä, näin siis miljoonat kauppakassit mitä hän kantoi mukanaan ja ajattelin ettei mulla niin kiire voi olla etten voi odottaa ja mennä samalla hissillä. No nainenhan oli aivan ihmeissään ja kovin kiitteli ettei hänkään joutunut räkätaudissa rappuja kiipeämään, tässä talossa on kuulemma jo tottunut ettei kukaan odota. Näinkin pienillä asioilla voidaan piristää ihmisten päivää, suosittelen kokeilemaan pienten hyvien juttujen tekeminen piristää myös omaa mieltä, voin melkein vannoa meinaan että munkin räkätauti helpottu vähäsen ton jälkeen (syynä joko hyvä teko tai päikkärit hmmmm...)

onnea on...

Mielestäni olen onnellinen elämässäni juuri tällä hetkellä. Mun pikku yksiöstä on muodostumassa pikkuhiljaa koti ja turvapaikka, mulla on ihana perhe, mahtavia ystäviä lähellä ja kaukana, olen terve (jos epilepsiaa ei lasketa), valmistun kohta, todennäköiset mahdollisuudet saada töitä ja minulla on ihana mies.
Onnea on pienet asiat esimerkiksi kevät aurinko ja aurinkolasien käyttö, nauru ja hymy. Miksei ihmiset huomaa näitä pieniä onnen aiheita, kaikki ajatellaan niin itsestään selvyytenä. Kannatan ihmisiä mielummin tutkailemaan elämiään siltä kantilta, että mitä heillä on jo hyvin, kun taas mitä heiltä puuttuu. Jollain kun ei välttämättä asiat ole niin hyvin, mutta sekään ei tarkoita sitä etteikö heilläkin olisi joitain onnellisuuden aiheita.

Muistakaa ihmiset hymyillä, se kun ei ole vielä tappanut ketään :)

Rakkaus...?

Rakkaus, en aijo kysyä mitä se on, olen nimittäin sitä mieltä että se selviää meille kaikille viimeistään viimeisellä hetkellä. Rakkaus, muistan olleeni kiukkuinen kun opin englantia ja tajusin että suurin osa lauluista on rakkaus lauluja tai käsittelee jollain tapaa sitä. rakkautta on monenlaista on kahden ihmisenvälistä rakkautta, rakkautta vanhemman ja lapsen välillä, rakkautta sisarusten kesken, rakkautta ystäviin, rakkautta elämään, rakkautta elämän pieniin iloihin. On olemassa ihmisiä jotka rakastavat rakastumista ja niitä ihmisiä jotka etsivät rakkautta läpi elämänsä. Mikseivät ihmiset näe sitä ettei rakkautta ole ainoastaan silloin jos seurustelee tai on parisuhteessa jonkun kanssa, jos on sinkku voi silloinkin olla perheen rakkaus, ystävien rakkaus, tässäkin asiassa pätee: laatu korvaa määrän. Kuka määrittelee mitä on aito rakkaus? Mistä tietää onko rakkaus pysyvää? Miksi rakkaus satuttaa mutta samalla on ihanaa? Rakkaudessa on aina ollut kysymyksiä, ehdotankin seuraavaa, jätetään kysymykset hetkeksi syrjään, sillä niihin tuskin koskaan saadaan vastausta, keskitytään hetkeksi vaan rakastamaan. Otetaan vastaan rakkautta ja nautitaan, osoitetaan vasta rakkautta ja saatetaan yllättyä siitä kuinka rakkaus ei vähene sitä antamalla, päinvastoin se lisääntyy.<3

ylitä ja yllätä itsesi

Olen useesti kuunnellu kuinka ihmiset aliarvioi itsensä ja muut kanssa eläjät. Myönnän että harrastan itsekki ihan samaa, heti kun joku juttu ei meinaa onnistua niin aattelen ettei musta tähän oo. Onneks on niitäkin hetkiä jollon pääsee näyttään kaikille niille jotka ei uskonu sun pystyvän johonkin, se on jotain niin mahtavaa. Mulle toi opiskelu on tällä hetkel yks semmone asia missä pääsen näyttää et "musta oli tähänki vaikka sä sanoit toisin", ton ajatuksen voimalla painettu menemää eteenpäin. Siispä heitän kaikille haasteen: mieti joku asia mitä olet joko haaveillu tai aatellu jo jonki aikaa, se voi olla uus silmämeikki,uus hiustyyli, opiskelemaan lähteminen, uus työ paikka,ihastukselle tunteiden kertominen, jokin sellanen asia mitä itse ehkä vähän salaakin mietit ja haaveilet, mutta jonkun sanat saivat sinut mollaamaan itseäsi etkä sitten ryhtynytkään koko hommaan, unohda toisten mielipiteet se on sinun elämäsi mitä elät ei kenenkään muun. Leikkaa uusi hiustyyli kuka tietää ehkä näytät jopa vieläkin paremmalta siinä, hae sitä opiskelu tai työpaikkaa, kerro ihastukselle tunteistasi sitä ei koskaan saa selville mitä teistä voi tulla jollei asioille tehdä mitään. Kokeilkaa, älkää pettykö jos asiat ei järjestykkään parhaimalla tavalla, vaan olkaa ylpeitä itsestänne te yrititte. Älä jahkaile vaan mene toteuttamaan unelmaasi. Kohti ääretöntä ja sen yli !

arvokkaat lörmy hetket

Mistä on parhaimmat lörmy hetket tehty? Omakohtasesti sanoisin että ne hetket tulee siitä että saa olla omassa rauhassa ja tehdä mikä itestä tuntuu hyvältä. Tosin tietysti on jotai tiettyjä juttuja jotka auttaa muaki rentoutumaa ja nollaan ylikierroksilla käyviä aivoja. Näihi juttuihin kuuluu ehdottomasti mun ihana kylpyamme    jonne on ihana vajota työvuoron jälkeen uusimman cosmon kanssa (ammeessa rentoutumista edesauttaa tieto siitä että on luojan kiitos kiinteä vesi kämpässä :) olisin muuten jo varmaan vararikossa), jos ei ole paljon hengenveto aikaa niin kahvikupillinen ja suklaa on ihanaa kaiken säpinän keskellä. Sitten on yksi iso osa elämääni, nimittäin musiikki, sillä on kyllä ihmeellinen vaikutus kaikkiin tunnetiloihin ja elämäntilanteisiin. Hyvä ruoka auttaa kaikkeen, varsinkin jos joku toinen sen on tehnyt en nimittäin ole kummoinenkaan kokki :D.Enkä tiedä moniakaan asioita jotka vetäis vertoja hyvälle kirjalle tai leffalle, itse kannatan mielummin kirjoja, niissä saa käyttää mielikuvitustaan vapaasti ilman että kukaan muu siitä tietää. Pitkään nukkuminen aamuisin jotain niin taivaallista, sitä vaan tapahtuu liian harvoin... tosin en osaa sanoa kummasta tulee parempi fiilis siitä kun nukkuu pitkään aamulla, vai siitä kun saa kaikessa rauhassa laittaa itsensä valmiiksi päivää varten. Ehkä vielä näistä lörmy hetkistä kuitenkin yksi on ylitse muiden, nimittäin sohvalla käpertyä oman kullan kainaloon katsoon jotain leffaa (ei väliä vaikka se oliski semmone tyhmä missä kaikki ammutaan ja kaikki räjähtää), kainalolla on yllättävän rauhoittava vaikutus (enkä nyt tarkota että menkää kaikki stressaantuneet naama edelleä toisten kainaloihin). Liika stressi ja hermoilu ei ole yleensäkkään vienyt yhtään asiaa eteenpäin joten kaikille stressipalloille, asioilla on tapana ratketa ihan omala painollaan, jotenka menehän hakemaan vaikka vähän suklaata itsellesi ja mutusta se omassa rauhassa ja hengitä syvään.

Urani Peter Panina

Huh kun on aikaa vierähtäny viimisestä :D Olen nyt muuttanyt omilleni suureen forssaan, ja tuskastun viimisiin koulu kuukausiin. Toisaalta ootan valmistumista innolla, mut sit taas toisaalta mitä sen jälkeen tapahtuu? Kaikki on viel auki, vähän pelottaa tulevaisuus. Kauheesti pitäis olla kypsä aikuinen, tai ainaki sen käsityksen ihmisten puheista saa. Joo valmistun toukokuussa ja sitte pitäis olla oikeesti lähihoitaja, ja silti musta tuntuu että mä en vieläkää tiedä mistään tarpeeks. Hankalaa. No varmaa on se että sitte kun musta tulee iso nii musta tulee peter pan :) aikuistuminen, sitä ei tuu tapahtuun täysin missään vaiheessa, aijon säilyttää lapsenmielisyyteni sillonki ku naamani näyttää enemmän rusinalta kun naamalta. Hankin itelleni 18-vuotis lahjaks tatuoinnin, ja nyt olis kauhee kuume seuraavaan tatuointiin. Lapsellista päivän jatkoa kaikille :)