Mielestäni olen onnellinen elämässäni juuri tällä hetkellä. Mun pikku yksiöstä on muodostumassa pikkuhiljaa koti ja turvapaikka, mulla on ihana perhe, mahtavia ystäviä lähellä ja kaukana, olen terve (jos epilepsiaa ei lasketa), valmistun kohta, todennäköiset mahdollisuudet saada töitä ja minulla on ihana mies.
Onnea on pienet asiat esimerkiksi kevät aurinko ja aurinkolasien käyttö, nauru ja hymy. Miksei ihmiset huomaa näitä pieniä onnen aiheita, kaikki ajatellaan niin itsestään selvyytenä. Kannatan ihmisiä mielummin tutkailemaan elämiään siltä kantilta, että mitä heillä on jo hyvin, kun taas mitä heiltä puuttuu. Jollain kun ei välttämättä asiat ole niin hyvin, mutta sekään ei tarkoita sitä etteikö heilläkin olisi joitain onnellisuuden aiheita.
Muistakaa ihmiset hymyillä, se kun ei ole vielä tappanut ketään :)
maanantai 18. maaliskuuta 2013
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Rakkaus...?
Rakkaus, en aijo kysyä mitä se on, olen nimittäin sitä mieltä että se selviää meille kaikille viimeistään viimeisellä hetkellä. Rakkaus, muistan olleeni kiukkuinen kun opin englantia ja tajusin että suurin osa lauluista on rakkaus lauluja tai käsittelee jollain tapaa sitä. rakkautta on monenlaista on kahden ihmisenvälistä rakkautta, rakkautta vanhemman ja lapsen välillä, rakkautta sisarusten kesken, rakkautta ystäviin, rakkautta elämään, rakkautta elämän pieniin iloihin. On olemassa ihmisiä jotka rakastavat rakastumista ja niitä ihmisiä jotka etsivät rakkautta läpi elämänsä. Mikseivät ihmiset näe sitä ettei rakkautta ole ainoastaan silloin jos seurustelee tai on parisuhteessa jonkun kanssa, jos on sinkku voi silloinkin olla perheen rakkaus, ystävien rakkaus, tässäkin asiassa pätee: laatu korvaa määrän. Kuka määrittelee mitä on aito rakkaus? Mistä tietää onko rakkaus pysyvää? Miksi rakkaus satuttaa mutta samalla on ihanaa? Rakkaudessa on aina ollut kysymyksiä, ehdotankin seuraavaa, jätetään kysymykset hetkeksi syrjään, sillä niihin tuskin koskaan saadaan vastausta, keskitytään hetkeksi vaan rakastamaan. Otetaan vastaan rakkautta ja nautitaan, osoitetaan vasta rakkautta ja saatetaan yllättyä siitä kuinka rakkaus ei vähene sitä antamalla, päinvastoin se lisääntyy.<3
torstai 7. maaliskuuta 2013
ylitä ja yllätä itsesi
Olen useesti kuunnellu kuinka ihmiset aliarvioi itsensä ja muut kanssa eläjät. Myönnän että harrastan itsekki ihan samaa, heti kun joku juttu ei meinaa onnistua niin aattelen ettei musta tähän oo. Onneks on niitäkin hetkiä jollon pääsee näyttään kaikille niille jotka ei uskonu sun pystyvän johonkin, se on jotain niin mahtavaa. Mulle toi opiskelu on tällä hetkel yks semmone asia missä pääsen näyttää et "musta oli tähänki vaikka sä sanoit toisin", ton ajatuksen voimalla painettu menemää eteenpäin. Siispä heitän kaikille haasteen: mieti joku asia mitä olet joko haaveillu tai aatellu jo jonki aikaa, se voi olla uus silmämeikki,uus hiustyyli, opiskelemaan lähteminen, uus työ paikka,ihastukselle tunteiden kertominen, jokin sellanen asia mitä itse ehkä vähän salaakin mietit ja haaveilet, mutta jonkun sanat saivat sinut mollaamaan itseäsi etkä sitten ryhtynytkään koko hommaan, unohda toisten mielipiteet se on sinun elämäsi mitä elät ei kenenkään muun. Leikkaa uusi hiustyyli kuka tietää ehkä näytät jopa vieläkin paremmalta siinä, hae sitä opiskelu tai työpaikkaa, kerro ihastukselle tunteistasi sitä ei koskaan saa selville mitä teistä voi tulla jollei asioille tehdä mitään. Kokeilkaa, älkää pettykö jos asiat ei järjestykkään parhaimalla tavalla, vaan olkaa ylpeitä itsestänne te yrititte. Älä jahkaile vaan mene toteuttamaan unelmaasi. Kohti ääretöntä ja sen yli !
maanantai 4. maaliskuuta 2013
arvokkaat lörmy hetket
Mistä on parhaimmat lörmy hetket tehty? Omakohtasesti sanoisin että ne hetket tulee siitä että saa olla omassa rauhassa ja tehdä mikä itestä tuntuu hyvältä. Tosin tietysti on jotai tiettyjä juttuja jotka auttaa muaki rentoutumaa ja nollaan ylikierroksilla käyviä aivoja. Näihi juttuihin kuuluu ehdottomasti mun ihana kylpyamme jonne on ihana vajota työvuoron jälkeen uusimman cosmon kanssa (ammeessa rentoutumista edesauttaa tieto siitä että on luojan kiitos kiinteä vesi kämpässä :) olisin muuten jo varmaan vararikossa), jos ei ole paljon hengenveto aikaa niin kahvikupillinen ja suklaa on ihanaa kaiken säpinän keskellä. Sitten on yksi iso osa elämääni, nimittäin musiikki, sillä on kyllä ihmeellinen vaikutus kaikkiin tunnetiloihin ja elämäntilanteisiin. Hyvä ruoka auttaa kaikkeen, varsinkin jos joku toinen sen on tehnyt en nimittäin ole kummoinenkaan kokki :D.Enkä tiedä moniakaan asioita jotka vetäis vertoja hyvälle kirjalle tai leffalle, itse kannatan mielummin kirjoja, niissä saa käyttää mielikuvitustaan vapaasti ilman että kukaan muu siitä tietää. Pitkään nukkuminen aamuisin jotain niin taivaallista, sitä vaan tapahtuu liian harvoin... tosin en osaa sanoa kummasta tulee parempi fiilis siitä kun nukkuu pitkään aamulla, vai siitä kun saa kaikessa rauhassa laittaa itsensä valmiiksi päivää varten. Ehkä vielä näistä lörmy hetkistä kuitenkin yksi on ylitse muiden, nimittäin sohvalla käpertyä oman kullan kainaloon katsoon jotain leffaa (ei väliä vaikka se oliski semmone tyhmä missä kaikki ammutaan ja kaikki räjähtää), kainalolla on yllättävän rauhoittava vaikutus (enkä nyt tarkota että menkää kaikki stressaantuneet naama edelleä toisten kainaloihin). Liika stressi ja hermoilu ei ole yleensäkkään vienyt yhtään asiaa eteenpäin joten kaikille stressipalloille, asioilla on tapana ratketa ihan omala painollaan, jotenka menehän hakemaan vaikka vähän suklaata itsellesi ja mutusta se omassa rauhassa ja hengitä syvään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)